Turun osaamisperusteisen osaamattomuuden paradoksi

Turku, tuo luvattu kaupunki. Työttömyysprosentti hälyttävä +16 % ja vähemmän yrityksiä kuin keskimääräisesti muissa Suomen kaupungeissa. Kuinka se voi olla mahdollista? Olemmehan panostaneet paljon korkeakouluihimme. Meillä on yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. Kaupungin väkiluvun pitäisi kasvaa koko ajan ja työttömyysprosentin laskea. Silti näin ei tapahdu. Ikävä kyllä jo useamman vuoden ajan olemme panostaneet enemmän korkeakouluihin kuin peruskoulutukseen tai toisen asteen ammatilliseen koulutukseen.

Mitä oikeasti tapahtuu, voi itse jokainen päätellä. Suurin osa osaavista ja valmistuvista korkeakouluopiskelijoista pakenee työn perässä muihin kasvukeskuksiin. Tämä ei varmasti ole järkevää pääoman ja resurssien käyttöä. Käytännössä sijoittamamme verovarat valuvat muualle aivovuotona. Tätä on kovasti yritetty paikata start up -hankkeilla ja rohkaistu opintonsa päättäneitä yrittäjyyteen. Ikävä kyllä ei kaikkia yrittäjyys kiinnosta, jollei ole pomminvarmaa bisnesideaa ja riittävästi tukirahoja. Suurin osa ihmisistä haluaa töitä.

Onneksemme tunnelin päässä on valoa. Suhdanteet ovat nousussa ja kaikki merkit viittaavat siihen, että talous lähtee nousuun. Olemme jo saaneet kuulla Rolls Roycen tulosta ja miten meriklusteri kehittyy ja uusia työpaikkoja syntyy. Samalla autotehdas Uudessakaupungissa elää kulta-aikaa, minkä lisäksi bioteollisuus voi hyvin. Voimme todeta, että kaikki on hyvin. Vaan onko sittenkään? Se tunnelin päässä oleva valo on toisille pikajuna ja toisille pelastus. Meillä on insinöörejä, sosionomeja, tradenomeja ja luovan alan ammattilaisia, mutta missä ovat metallimiehet, valmistustyöntekijät, raksaäijät ja kaikki ne, jotka tekevät sen oikean työn, että syntyisi jotain valmista? Turku on jättänyt tärkeimmän osa-alueen koulutuksen kaikkein huonoimmalle asteelle, nimittäin ammattiin johtavan toisen asteen tutkinnon. Ikävä tosiasia on, että meillä ei ole duunareita, vai kuvitteleeko joku, että insinööri on hyvä ja hitsaa itse.

Turussa on jo valmiiksi tutkintoihin johtavien koulutusten epätasapaino. Sijoitettu pääoma ei tuota riittävästi. Samaan aikaan hallitus on valmistellut Suomeen kärkihanketta osaamisperusteiseen ammattikoulutukseen, joka tulee omalta osaltaan vaikuttamaan radikaalisti niin rahoitukseen kuin opetuksen järjestämisvastuuseen. Onneksemme ammatillisen koulutuksen leikkaustarve valtiontaloudessa jää 30 % pienemmäksi kuin mitä edelliset hallitukset olivat kaavailleet. Silti meillä Turussa tulee olemaan suuria haasteita, jotta saamme tasapainotettua epätasapainossa olevan koulutustarjonnan. Suomi nousee ainoastaan sillä, että saamme valmistettua hyödykkeitä vientiin. Nyt duunarit ja työntekijät puuttuvat. Tämä on aina ollut Suomen teollisuuden ja osaamisen selkäranka.

Turkuun saadaan lisää työpaikkoja, sekä uusia pk-sektorin yrityksiä lisäämällä panostusta ammatilliseen koulutukseen, jota jo valmistellaan osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. On myös tärkeää, että kaupunki on tässä mukana ja kampanjoimassa ammatillisen koulutuksen uutta tulemista edistäen. Parempi työllisyys tarkoittaa enemmän verotuloja, vähemmän sosiaalisia menoja, lisää rahaa palveluihin ja näin ollen pitkässä juoksussa Turulla on mahdollisuus jopa laskea veroja ja parantaa kuntalaisten palveluita yhtäaikaisesti.